Maailman parasta
suomalaista jalkapalloa.

Futissuomen tilannekatsaus: ensimmäinen askel on nyt otettu

Sivusto julkaistiin muutama kuukausi sitten ja nyt on tullut aika vetää henkeä sekä summata, että mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Alkuun voidaan todeta, että olemme ottaneet ensimmäisen askeleemme kohti tavoitteitamme. Tavoitteita, jotka olemme itsellemme asettaneet, on edelleen niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.

Ensimmäinen askel ei ollut niin suurin kuin olisimme halunneet, mutta se otettiin oikeaan suuntaan. Nyt olemme testanneet, että mikä kiinnostaa ja mikä toimii tai ei toimi. Olemme onnistuneet herättämään tunteita ja keskustelua sekä kiinnittäneet huomiota futispiireissä. Näkyvän askeleen lisäksi, olemme sisäisesti ymmärtäneet omat voimavaramme ja tunnistaneet mitä resursseja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii.

Pitkän aikavälin tavoitteemme on edelleen olla kotimaisen jalkapallon verkkomedia, joka kattaa niin naisten kuin miesten pääsarjat, Ykkösen ja Kakkosen sekä alasarjoja. Haluamme tuottaa laadukkaan journalismin lisäksi monikanavaista mediaa ja etsimme jatkuvasti uusia kanavia tavoittaa yleisöä. Suurimmaksi ongelmaksi olemme tunnistaneet resurssit, erityisesti taloudelliset ja henkilöstö. Taloudellisten resurssien ongelman tulemme ratkaisemaan kehittämällä kaupallista toimintaamme, mutta emme edelleenkään kirjoita klikkiotsikoita tai mainosta epäeettisiä instansseja, kuten uhkapelejä. Kun taloudelliset resurssimme kasvavat, niin seuraava tavoitteemme on lisätä henkilöstöresursseja. Uskomme, että panostamalla tekijöihin saamme tuotettua yleisöllemme kiinnostavaa ja laadukasta materiaalia.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Futissuomen matka jatkuu edelleen eteenpäin. Valitettavasti emme vielä kesän aikana saa toimintaamme pyörimään täydellä teholla. Tulemme kyllä jatkamaan juttujen ja artikkelien julkaisemista, mutta säännöllisen epäsäännöllisellä aikataululla. Uudistamme ja kehitämme nettisivujamme saatujen palautteiden perusteella. Toivomme myös jatkossa juuri Sinun palautettasi. Oli se sitten kurpitsapää tai rakentavaa, otamme kaiken palautteen lämmöllä vastaan.

Tavoitteemme on, että syksyyn mennessä toimintamme olisi huomattavasti aktiivisempaa ja että pystyisimme tuomaan lisäarvoa kotimaiseen futisskeneen.

Futiksen täyteistä kesää

Joni Hiltunen ja Futissuomen tiimi

UUSIMMAT

Lahtelaistunut espoolainen

Joulukuussa 2019 FC Lahti jysäytti jonkin sortin uutispommin palkatessaan päävalmentajakseen vain 35-vuotiaan Ilir Zenelin. Espoossa jalkapallo-oppinsa ammentanut alasarjajyrä nähtiin suurena

LUE LISÄÄ
%d bloggaajaa tykkää tästä: